Sain joululahjaksi vohveliraudan. Ei mennyt kauaakaan, kun se pääsi tositoimiin. Tehtiin nimittäin eilen Reiskan kanssa vohveleita.
En ollut ennen tehnyt vohveleita, eikä varmaan Reiskakaan. Siksi onkin tärkeää, että asiaan kuuluvat varusteet tarkistetaan huolella, ettei satu mitään ikävää. Reiska toimi virallisena tarkastajana. Kuten aina.
Tein vohvelitaikinan tasan sen ohjeen mukaan, joka vohveliraudan mukana tuli. Äiti kehoitti toimimaan niin. Taikinaa tuli aika pirusti, mutta uuden vohveliraudan kanssa 2-3 ekaa vohvelia joutuu heittämään pois. (Tuli niitä silti aika paljon.)
Sulatettu rasva oli toooosi epäilyttävää.
Ja sitten piti odotella aika kauan, että rauta kuumeni. Meinas jo tylsää tulla.
TADAA! ENSIMMÄINEN VOHVELINI IKINÄ! Tosin roskiin meni se, kun ohjeissa niin käskettiin tekemään. Nyyh.
Sain uusia hilloja! Tosin maut ovat sellaisia, etteivät ole mua varten! :D Eteenpäin menevät, siis. Onneks tunnen sellaisen hullun, joka näistä tykkää...terkkuja!
Siinä ovat! Näistä ei tullut nyt sellaisia ohuita ja rapeita eikä mulla ollut mitään samperin RITILÄÄ, johon ne ois pitänyt asetella. Hirmuisen hyviä kyllä olivat, vaikka miehen suusta tietenkin kuului se kannustava "aika sama kun lettuja söis." Pyh.
En silti ymmärrä, miten oon elänyt näin kauan ilman vohvelirautaa. Elättekö te ilman vohvelirautaa? Miksi??
31. joulukuuta 2011
30. joulukuuta 2011
Vikan lomapäivän (tarpeelliset) ostokset
Lisäksi tosin ostin seutubussilipun Espooseen...onneksi se sujahti matkakortilta niin nopeasti, että en edes melkein huomannut, miten helkkarin kallis se oli.
Mitäs te ootte tänään shoppaillu? Tää blogi on menossa nyt hirveen materialistiseen suuntaan, olen ihan vähän huolissani. Tai ehkä se oli sitä jo alunperinkin...
Meowing with one voice!
Ihan melkein unohdin esitellä, mitä Reiska sai joululahjaksi! Joskus joululahjojen täytyy olla hyödyllisiä ja tämähän on. Juurikin tällaista "kristallihiekkaa" olen himoinnut kokeilla ja sitä löytyi avomiehen siskon antamasta joululahjakassista. Aiemmin mainitsemani Cattia on vähän haisulihiekkaa, joten en sitä ehkä jatkossa enää osta (ja muutenkin ostan isompia määriä kerrallaan). Viime viikolla tilasin Zooplus-pisteillä tällaista samanlaista kristallihiekkaa, tosin eri merkkistä. Pitäisköhän siis vaihtaa kaikki hiekat kerralla tähän? Tosin jatkossa en kyllä välttämättä tätä raaski ostaa...
Jotain muutakin Planet Pet -merkkistä kuitenkin löytyi vahingossa keittiön kaapista, Reiskan suureksi riemuksi:
Reiska taisi saada tämän toissa jouluna joululahjaksi mun äidiltä...ja parasta ennenkin sitten ehti mennä. No, ei kai se nyt parista päivästä kiinni ole! Pienen kikkailun jälkeen Reiska mäyssytti viisi ankanpalaa. Namia oli! Ja olipahan hampaille vähän enemmän hommia...
29. joulukuuta 2011
Ne Davines-ostokset!
Kun kerroin aiemmin ostaneeni sieltä hair & face Stockholmista pari putelia Davines-shampoota, niin mulle vihjaistiin, että Davinesilla on kaksi megahyvää tuotetta. Ja nehän on juurikin nämä, jotka sitten tilasin mulle ennestään täysin oudosta enkkulaisesta nettikaupasta. VOLU/MISTista kiitti vaan Natalle, ja OI/OILista jollekin tuntemattomalle suosittelijalle jonkun toisen blogissa (älkää kysykö kenen, en kuolemaksenikaan nyt muista). Tilaus tuli parin viikon odottelun jälkeen, viime viikolla. Enkä tainnut säästää puntaakaan, vaikka luulin olleeni hyvinkin säästeliäs. Nopeammin olisin kipaissut hakemassa ne tuolta hair & facesta. Turha sitä toki näin jälkikäteen on harmitella. Harmittelen silti.
No mutta. Nata oli täysin oikeessa ja tää VOLU/MIST on kyllä tosi jeppis tuote. Kunhan ei turhan paljon suihkauttele, niin saa ihan mukavaa tuuheutta...ja jos innostuu tän kanssa liikaa, saa kökköhiukset. Mutta kaiken kaikkiaan todella kelpo tuuheutustuote, ainakin ennen föönausta.
Tämä OI/OIL sen sijaan on nyt sitten ensimmäinen hiusöljy, johon minä ihastuin. Oon testannut sen monien hehkuttaman Moroccanoil, enkä saa sillä mitään näkyvää aikaseksi hiuksiini. Täysin turha tuote. Olen testannut myös Bamboo Smooth Kendi Oil - Dry Oil Mistin, ja vähän sama homma. Lähinnä vaan kuivattaa hiuksia. Mutta tää OI/OIL jää kyllä käyttöön. Sähköisyyttä se ei hiuksista näin talvisin poista, mutta tekee niistä kyllä tosi sileät ja kivan tuntuiset. Superöljy.
Sentään jotain hyvää sain, kun tilasin sieltä nevöhöörd-nettikaupasta, nimittäin kaupanpäälle tuli tämmöset:
Hammam Ritual kuulostaa...epäilyttävältä. Mutta kaikki ilmainen on kivaa. Etenkin Davines-ilmainen! Joten eiköhän näillekin käyttöä löydy. Ja oonhan mä sinne Intiaankin menossa...! Että hammam vaan. Taidan ottaa nämä sinne mukaan.
Löytyykö muita Davines-faneja? Hammam-faneja?

Ilahduttava alelöytö + MSCHIC-huulikiiltojen uudet omistajat
Haa! Olin tänään vielä vähän Kampin kauppakeskuksessa ale-kiertelemässä ja lopulta löysin Gallerysta jotain kivaa. Mulla on jo ennestään gwyneddsin oloasu, joka on maailman mukavin. (Ja yks superpehmeä gwynedds -t-paita.) Nyt piti vielä ostaa myöskin maailman mukavin gwyneddsin vetskarihuppari (ylim. kuvassa siis selkämys)...
...ihan vaan vaikka siitä ilosta, että tämä oli -30 prossaa! Nojoo, oli se alennuksenkin jälkeen vielä ihan tarpeeks kallis, mutta rakastuin taas jälleen kerran gwynedds-pehmeyteen. <3 Ja hei:
...pitkät hihat!!!! Jos vaan suinkin muistatte mun hihasaarnan.
Ja sit ne MSCHIC-huulikiiltovoittajat: Marie ja Epe ! Laitan ihan just kohta meiliä teille tulemaan ja pian nämä namupalat matkaavat luoksenne:
Onko muuten teillä kokemuksia gwyneddsin vaatteista, onko tuttu merkki?

28. joulukuuta 2011
Tylsä kiva päivä
Tänään on maailman tylsin mutta just siks niin kiva päivä. En oo nimittäin tehny oikeestaan yhtään mitään. En oo käyny ollenkaan ulkona. Heräsin puoli kaksi ja siitä lähtien oon hengannu tietokoneella ja välillä jossain muussa huoneessa. Selailin H&M:n kevätkuvaston läpi ja revin irti parit sivut, joissa oli jotain kiinnostavaa. En kuitenkaan jaksanut tehdä tilausta. Kamalaa, ei vielä voi päättää, millaisiin bikineihin haluaa kesällä pukeutua!
Kutsuttiin illaksi pelaamaan pokeria, mutta en jaksa lähteä, kirja kiehtoo nyt enemmän. Ja ehkä voin ummistaa silmänikin hetkeksi. Olen näköjään myös lomalla urheilemisesta mutta ihan sama. Kai sitä ehtii myöhemminkin. Ehkä huomenna. Ehkä ei.
Yks tällanen totaalilaiskottelupäivä lomaviikossa on ihan fine. Huomenna pitää kehittää jotain äksöniä. Mun ei pitänyt tänään edes blogata, mutta kappas vaan. Nyt vetelen ton kuvassa näkyvän jäden naamariin (se on ihan löllöä jo) ja meen peiton alle kirjan ja Reiskan kera. Arrivederci!
P.S. Muistakaa osallistua arvontaan!!! Se huulikiilto on MAKEE (mulla on oma). Huomenna päättyy.

27. joulukuuta 2011
Eka lomapäivä!
| Herätys! Eka piti tosin herätä tasan klo 9, mut kyl sitä nyt lomalla saa nukkua vähän pidempään. |
| Rapsuta! Masusta! |
| Olen söpö ja tiedän sen. |
| Pesulle. |
| Meikkiä naamariin. Silmät meikkaan aina sohvalla ikkunan edessä. |
| Reiska muka kuulee ääniä makuuhuoneesta, jossa EI OLE KETÄÄN. Eikä mitään kuulu. Jähmettyy moneksi minuutiksi paikalleen. Nää on inhottavia juttuja, kun on yksin kotona. Hui. |
| Yritän laatia kauppalistaa jolleki insinöörille. Lopulta sovitaan, että mennään kauppaan yhdessä. Se on fiksuinta. |
| Koska blogiini tullaan usein hakusanalla "terveellinen aamiainen", niin tässä taas yks sellanen. Hah hah. |
| Viimeinkin ulkona ja ratikkaa odottelemassa. Suuntana tietenkin ALENNUSMYYNNIT! |
| Kävin ainakin näissä: Monki, Bianco, Vila, JC, H&M, Body Shop, ESPRIT, Stockmann, Studio25, Kicks, Selected Femme, Gina Tricot. |
| Olen oikeasti uuden vyön tarpeessa, vanha on ihan risa. Haluaisin kuitenkin ehkä vähän pienemmällä soljella varustetun...Ei tullut kauppoja Espritilläkään. |
![]() |
| ...tosin näihin pesugeeliostoksiin käytin aiemman lahjakortin! 100 euroa siis vielä käytettävissä... |
| Tämmöseen musta ei ole. Kaikki koreissa ja kasoissa ja sekaisin olevat vaatteet ärsyttää, enkä tosiaankaan lähde penkomaan. |
| Tätä piti vähän kuolata. Mutta en kehdannut ostaa, kun en juurikaan enää nestemäisiä meikkivoiteita edes käytä. Silti, ihana. Ehkä ostan tän vielä joskus. |
| Stockan eläinosastolla piti toki käydä, vaikka se onkin ihan köyhä. Mut löytyipä jotain hauskaa. Enkä muuten ostanut! |
| Kotona jälleen. Ostin parit pöksyt Weekdaysta. Halpoja kun olivat. |
| Tää on huippu! TBS:n Special Edition -suihkugeelit on loistavia. Tämä maksoi 3,50 euroa. Ostin kaksi. |
| Halpa OPI! Sävy on "I vant to be a-lone star". Joo, v:lla. Maksoi 8,20 e. Eka kerta, kun ostin OPIa Suomesta. |
| Ruokahetki. Perunaa, sinappia, äidin antamaa siikaa ja jouluista rosollia. Maistui! |
| Ruokalepo kera Reiskan. |
| Ja siellä ruokakaupassa. Sorruin ostamaan pullan. Koska: loma. Ja aina tuoretta. |
| Ja kotiin! Pimeetä on, kello on vasta viisi. |
| Loppuilta siis kotona. Tän kyrpiintyneen ilmeen omaavan kissan kanssa. Mutta TV -> Kylmä rinki! Oon suht koukussa ko. sarjaan! |
Kuinka moni (muu) on tän viikon lomalla???
26. joulukuuta 2011
Ei oo alet aina kivoja...mutta arvonnat on!
Ja tietenkin heti kun tein vielä lisätilauksen MSCHICiin, niin ne päräyttää alennusmyynnit käyntiin. Ja sieltä tottakai löytyy kaikki tilaamani tuotteet yhtä lukuun ottamatta! :D No mut näinhän se menee AINA, eikö? Käykää kuitenkin te vilkuilemassa, pääsette suoraan alesivulle tästä. (Ja tämä ei oo muuten mikään maksettu mainos. Melkeen vois kyllä jo olla, kun näköjään mun joka toinen postaus koskee tätä nimenomaista meikkimerkkiä! :D) Mut tsekatkaa nyt kuitenkin tää postaus loppuun ennen tilaamista...
Tuolta linkistä löydätte aika hyvällä alennuksella nämä yllä olevassa kuvassakin näkyvät korostustuotteet sekä tuon ripsarin. Korostuspuuterit ovat tosi hyviä, molemmat jo ahkerassa käytössä. Mascara odottaa vuoroaan vielä tovin. Luomiväri on sävyä Champagne, ja MSCHICillä on ekat mineraaliluomivärit, jotka mun luomilla pysyy, wohoo! Ja hyvin pysyvätkin. Se aiemmin ostamani Rockstar on kanssa ihan super, ei yhtään niin tumma, kuin pelkäsin.
No, mutta vaikka tämä ihku What A Wamp -huulikiilto on tuolla myös alennuksessa, päätin nyt sitten arpoa niitä kaksi kappaletta halukkaiden lukijoitteni kesken...kun tämä kaupanpäällisshow nyt sai ihan tarpeeksi huomiota blogissani muutenkin. Eli: jos huulikiilto kiinnostaa, jätä kommenttia sähköpostiosoitteesi kera. Tähänkin arvontaan voivat osallistua vain blogini lukijat, eli Blogger/Blogilista/Bloglovin. Torstaina klo 12 päättyy ja random.org saa taas töitä.

25. joulukuuta 2011
Kannattaa blogata!
...kun saa näin hyviä lahjoja! ;) Kiitokset vaan näiden antajille, ahkerasti on blogia luettu. :D
Meillä oli siis tänään joulun viettoa avomiehen porukoiden luona ja koska olen niin nopea syömään, jouduin tiskaushommiin. :( Oli muuten ihan kivaa tiskata pitkästä aikaa! Lisäksi saatiin lahjaksi mm. satiinilakanat. Ne ja nämä yllä olevat otan käyttöön vasta sitten uudessa kämpässä. Se "uuden kämpän kasa" alkaa muuten uhkaavasti kasvaa...Mutta meillä on parin viikon päästä kiertokäynti työmaalle! Toivottavasti talo alkaa pikkuhiljaa olla kasassa. Luvassa siis postausta aiheesta...
Nyt menen loppuillaksi sohvalle Reiskan alle röhnöttämään näiden Pätkisten kera. Alettiin katella Kylmää rinkiä (en oo ennen), oiskohan seuraavaks viides jakso luvassa. Sommoro!

24. joulukuuta 2011
24.12.2011 (kuvapläjäys)
| Lahjoja oli. |
| Ruokaakin oli. |
| Äiti kutoi mulle ihanat lapaset. <3 |
| Tästä tuli heti lempilaukku (aidon nahan tuoksu <3) |
| Macroa! |
| Viimeinkin! |
| Hah! Tän ku näkis! (+ KOLME suklaarasiaa! YHTÄ pyysin.) |
| Ihan uudet ihanuudet. |
| Peppi! |
| Possu! |
| Parasta. |
| Pakollinen paha viimeset 15 joulua. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)