kissisheini Instagramissa

Ajattelin kunnostautua Instagramissa. Liityin sinne kyllä silloin heti kun moisesta ihmeellisyydestä aikoinaan kuulin, mutta se jäi sitten vähän siihen. Nyt yritän löytää Instakuvien maailman uudelleen. Aika vanhoja kuvia sieltä löytyy nyt, mutta ehkäpä saan homman tässä käyntiin. Seuratkaapa siis, jos vaan kiinnostaa. Oikeassa sivupalkissa on linkki, minut löytää nimellä kissisheini. Facebookiin en ole nyt rynnimässä, joku raja sentään. Enkä muuten myöskään tee mitään "päiväni Instagram-kuvina" -postauksia, koska en ihan hirveästi pidä sellaisista.

Löytääkö sinut Instagramista? Millä nimellä? 

P.S. Jos joku osaa neuvoa, miten ihmeessä saan Instagram-kuviakin näkyviin tuonne sivupalkkiin, niin onnellinen olisin. Siis silleen, että menevät suoraan Instagramiin, ei mihinkään muualle.

P.P.S. Tuo kortsu. Se on todellista Arabianrantaa se.

Kolmas kissa

Meille tuli eilen uusi kissa. Paras ystävä -luomupuuvillatyyny sai hyvän, lämpimän nukkumapaikan uudelta parvekesohvaltamme. Ihastuin tähän supersöpöön kissatyynyyn Kuviokioski -nettikaupassa ja pitihän sellainen kotiuttaa kaveriksi pojille. Hurmaava pieni nettikauppa, käykääpä tutustumassa! Siellä on muutakin kivaa.

Niin, saimme viimeinkin hommattua partsille sohvan, vautsivauvau! Perjantaina se saapui ja on ollut siitä asti kovassa käytössä, lähinnä poikien osalta. Siinä on vedetty päikkäreitä ja iltaunia ja seurailtu tiiviisti takapihan tapahtumia.

Hyvä on myös värikoordinaatio! Aika harmaa parvekkeesta tuli, mutta pakkohan tuota sohvakangasta oli miettiä eläinten kannalta. Mustassa näkyy kaikki karvat, valkoisessa näkyy kaikki lika...Monta viikkoa pähkäilin nettikauppojen piha&puutarha -sivuilla kunnes lopulta vaan päätin että tossa se nyt on. Hienosti Isku hoiti hommat niin, että sohva oli parissa päivässä perillä eli meidän partsilla.

Vieressä sijaitseva rakennustyömaa hieman häiritsee merimaisemaa, ja pian pystyyn nouseva talo vie sen vähänkin auringon. Mutta pojat nauttivat aamuauringosta niin kauan kun sitä vielä riittää! Ja ovat sohvasta ihan älyttömän onnellisia! Hauskaa.

Onks teillä jo partsikalusteet hommattuna? Mitä tykkäätte meidän kolmannesta kissasta?

Kyllä isä suuttuis jos tietäis

Tämä postaus on omistettu ihanalle bloggaajakollegalleni Minnalle, joka koki inhon väristyksiä jo pelkästään kun kerroin suunnitelmistani. Ja jos sinäkin siellä ruudun toisella puolella kammoat lävistyksiä ja verta, pysähdy tähän! Tästä postauksesta löytyy nimittäin niitä molempia. (Niin, ja on tämä omistettu myös isälleni, joka ei myöskään mitenkään ihan hirveästi fanita näitä itsensäreijityshommia...)

Toteutin eilen yhden pienen unelmani ostolakkoni (joka ei kyllä mennyt kovin vahvasti) päätyttyä: otin kaksi microdermalia niskaan! Olin lukenut paljon hyvää Sörkässä sijaitsevasta Lävistysliikkeestä, joka näytti olevan lisäksi erittäin kohtuuhintainen paikka. Varasin ajan etukäteen ja pakotin avomiehen mukaan kuvaajaksi.

Mulla oli lävistyksiä ennestään yksi, jos korvissa sijaitsevia reikiä ei lasketa: napakoru. Aiemmin on ollut myös monta vuotta kulmakoru ja kielikoru. Pidän hirveästi lävistyksistä edelleenkin, mutta kasvoihin en enää niitä ottaisi, tyydyn ihailemaan niitä muilla.

Microdermaleita kohtaan tunsin kuitenkin sietämätöntä kiinnostusta ja vaikka en omista mitenkään kaunista tai siroa niskaa, mulle tuli joku ihmeellinen pakkomielle ottaa niitä kaksin kappalein just sinne. Microdermal on siis lävistys, jonka alaosa (ankkuri) laitetaan ihon alle ja itse koru ruuvataan siihen kiinni. Microdermaleita voi laittaa lähes mihin kohtaan kehoa tahansa, ovat suosittuja myös kasvoissa.

Mulla ei ole mitään kammoa mitään tämmöisiä juttuja kohtaan, siedän kipua ja kidutusta kohtuullisen hyvin. Jos jotain haluan, voin sen eteen vähän kärsiäkin. Enemmän pelkäsin kuvaajani puolesta, mulla on kokemusta miehistä jotka pyörtyvät kesken tällaisten toimenpiteiden ollessaan vain katsojan roolissa (terkkuja vaan isoveikalle, haha!)...

Lävistysliikkeen Niko vaikutti tosi varmalta, rauhalliselta ja mukavalta tyypiltä, joten olin heti varma, että olen erittäin hyvissä käsissä. Ja niin kyllä olinkin. Lävistysliike on pieni symppis paikka, jolla on muuten myös tosi kivat ja selkeät nettisivut.

Niskaan laitettiin ensin tussilla pisteet, hyväksyin ne, istuin tuoliin ja se oli sitten menoa: ensin reijät ihoon ja sen jälkeen microdermalankkurit sisään. Ja kyllä, se sattui. Tai lähinnä nipisti ihan pirun inhottavalla tavalla.

Ikävimmältä tuntui ankkureiden ihoon veivaaminen ja puristelu, argh!

Kyllä siinä muutama irvistys tuli väännettyä...

...mutta naama äkkiä mahdollisimman peruslukemille jos edestäpäin kuvattiin! "Ei tunnu missään!" No eipä.

Koko operaatio kesti aika kauan, tunnin verran, koska alempi koru oli vaikea saada kunnolla paikoilleen ja sitä jouduttiin venkslaamaan muutamaan kertaan.

Verta tuli vähän valutettua, mutta olin selkeästi aliarvioinut poikaystäväni tajuissaanpysymiskyvyt, sillä eihän herra ollut moksiskaan, vaan kuvaili innoissaan verituppojakin. Ihanaa.

Ja kyllä se toinenkin koru lopulta paikoilleen saatiin, kiitos vaan lävistäjänkin kärsivällisyyden!

Ja siis tykkään näistä ihan älyttömästi. Mahtavaa oli se, että sain jo heti "kristallikorut", eikä tarvinnut ottaa mitään väliaikaisia tylsähköjä titaanipalluroita. Niska kyllä punoitti operaation jälkeen ja päälle laitettiin laastari jonka pidin yönkin yli, jotta microt saisivat varmasti olla (kissoiltakin) rauhassa. Alemmasta microsta oli vuotanut verta ihan kunnolla ja se on myös valitettavasti jo hieman koholla, joten pelkäänkin pahoin, että se tunkee itsepäisesti ulos. Saa nähdä. Mun piti tänään mennä crosstrainaamaan, mutta taidan kuitenkin suosiolla jättää urheilemiset huomiselle, antaa niskan tänään levätä. Microdermalin paranemisaika on 1-3 kk ja sitten voi korujakin vaihdella.

Parempaa kuvaa näistä ihanuuksista tulossa myöhemmin, lupaan sen.

Noh, sanokaa jotain. Hot or not??!? Tykkäättekö lävistyksistä ylipäänsä, onko teillä omia? Haluaisitteko?

P.S. Kun tuossa aamulla ennen työmatkalle lähtöä avomieheni ystävällisesti puhdisti kuivuneet veret microistani niin pakko myöntää että hieman eiliset vinoiluni hänen mahdollisesta pyörtymisestään hävettivät, kun ITSEÄNI alkoi huipata veriset pumpulit nähdessäni ja oli pakko istua alas. Hups.

Kerron nyt voittajan

Vähän kesti. Mutta ACOn ihanuudet menevät nimimerkille M ! Meiliä onkin jo laitettu voittajalle. Onnea! Ja ne joita nyt ihan kovasti harmittaa, niin ilouutinen: pian on jo tänne tulossa uutta, sponssattua arvontaa.

Minä menen nyt syömään kanapihvejä ja toivon pian voivani kaatua väsyneenä mutta onnellisena sänkyyn. Tein tänään jotain tosi jännää, josta kerron teille jo huomenna!

Minä, Kissaämmä!

Olen kirjoittanut tätä höpsöä blogiani nyt noin 1,5 vuotta. Mun on edelleenkin jotenkin tosi vaikeeta ajatella itseäni bloggaajana, vaikka blogissani on päivittäin jopa yli tuhat sivunlatauskertaa ja mun mittapuulla ihan kamalasti lukijoita. Kaikenlaista olen tänne kyllä ehtinyt kirjoitella ja välillä ihan tosissani mietin, että olikohan kaikesta oikeasti edes kovin järkevää täällä avautua. Multa välillä kysytäänkin, millaista palautetta mä oikein saan joistain täällä kertomistani tosi henkilökohtaisista jutuista?

Vastaus: en oikeastaan minkäänlaista. Melkein kaikki läheiset ja tutut lukevat mun blogia (tai ainakin tietävät sen olemassaolosta), mutta en siitä yleensä hirveästi mitään erikseen puhele. Muut kyllä ottavat blogini esille jatkuvasti ja välillä tuntuu hassulta, kun mun kuulumiset tiedetään jo etukäteen. Tavallaan ihan kätevääkin. Ei mun elämäni ole oikeastaan mitenkään kovin ihmeellistä, melkein kaikesta voin kyllä kirjoittaa. Kunnioitan kuitenkin muita ihmisiä ja esim. poikaystäväni toivetta siitä, etten laita tänne hänen kuviaan. Paitsi jos se on mulle joskus tositosi ilkeä niin voin julkaista siitä kuvan sammuneena olkkarin sohvalle punaviinilasi kädessä ja kuola suusta valuen.

Viime aikoina mut on kuitenkin tunnistettu. "Hei sä olet se Kissaämmä!" huusi treenikaveri tuossa viime viikolla. Se tuntui hassulta. En hirveästi laita tänne blogiini kuvia itsestäni, koska en näe siihen mitään erityistä syytä. En pukeudu mitenkään erikoisesti, en osaa meikata, en ole kuvauksellinen, mitenkään poikkeuksellisen kiinnostavan näköinen ihminen (luen katselen montakin blogia vain siksi että blogin omistaja on todella hyvännäköinen!) En kuitenkaan yritä mitenkään piilotella itseäni ja jos joku blogini lukija mut tunnistaa ja uskaltautuu moikkaamaankin, niin enemmän kuin ilahdun!

Blogini on tuonut elämääni ihan hirveästi kaikkea kivaa. Ihan parasta on ollut tutustua moniin muihin bloggaajiin, ihan mielettömiin tyyppeihin! Mutta tämä blogi on mulle ennen kaikkea ihana oma juttu ja lempiharrastus. Kertaakaan en ole vakavissani ollut blogiani lopettamassa, vaikka muutama pakollinen pienempi "nyt-ei-mee-elämässä-kovin-vahvasti" -tauko onkin ollut. En ota koskaan stressiä blogistani, postaan sillon kun siltä tuntuu ja ehtii ja huvittaa.

Tällä hetkellä oikeassa ranteessani on päällä pieni tulehdustila, joten tällä viikolla voi täällä olla vähän hiljaisempaa, kun tietokoneen ääressä on vähän tuskaista. Arvonnan voittajan kuitenkin yritän julkaista mahdollisimman pian ja yksi toinenkin kiva arvonta löytyy täältä piakkoin! Tulkaahan siis taas käymään!

Äitylipäivä

Aamulla menin jumppaan, jossa hermostuin, kun jumppaohjaaja toivotti kolme kertaa äitienpäivää salin naisille. Mietin, montakohan äitiä siellä edes oli ja oliko niistä muka joku sen jumppaohjaajan oma äiti. En vaan ymmärrä.

Iltapäivällä kotikotiin syömään ja kakkukahville. Asuin siellä ensimmäiset 20 vuotta elämästäni. Takaisin ei ole ikävä, mutta kiva siellä on välillä käydä.

Mikään kukkakauppa matkan varrella ei ollut auki enkä uskaltanut poimia luonnonkukkasiakaan. Annoin äidille aika perinteisesti ryppykreemiä ja luettavaa. Estée Lauder -rasvat äippä lääppii jalkapohjiinsa siinä vaiheessa kun raaskii ne avata jolloin ne jo haiskahtaa härskiintyneiltä ja kirjan lukee ehkä isä, jos sekään. Oli kuitenkin ilahtunut lahjoista.

Tuli taas syötyä ihan ähkyksi asti makeita juttuja. Päätinkin aloittaa sokerilakon. Itseni tuntien se kestää max. viikon.

Tai jos kokeilis olla edes kuukauden ilman? PAITSI jos tarjolla on makaroonileivoksia, niitä ei nimittäin koskaan lasketa.

Pinkeistä herkuista kuitenkin paras on Vitaliksen uusi Berry -huulirasva. Tuoksuu ihanalta ja sävyttää huulia kivasti. Sopii tällaiselle huulipunakammoiselle huulirasva-addiktille. Tätä ei ole blogin kautta saatu.

Kotiin palatessani meininki oli poikkeuksellisen väsynyttä. Vaihteeksi niinkin. Taidan itsekin mennä nyt sohvalle poikien viereen köllöttelemään ja lukemaan uutta kirjaa, josta teen postauksen ensi viikolla.

Oletteko te jo äitejä? Muistitteko omia äitejänne? Ja kai tekin söitte ihan sikana kakkua?

Jokapäiväinen meikkini

Minusta on tullut laiska meikkaaja. Siitä on kiittäminen (tai syyttäminen) ripsienpidennyksiä, joita olen puolisen vuotta nyt pitänyt yhtäjaksoisesti. En käytä luomiväriä tai mitään rajauksia enää oikeastaan lainkaan, ainoastaan johonkin juhliin tai erikoistapauksiin jaksan laittaa, yleensä jotain ruskean sävyistä (turvallinen valinta). Käytän muutenkin enimmäkseen samoja meikkejä, päivästä toiseen. Mulla on ihan hirvittävä määrä meikkejä, mutta suurin osa niistä jää käyttämättä tai lopulta annan eteenpäin. Meikkaan mieluiten aina heti sängystä noustuani ja sitten en meikkiä päivän mittaan oikeastaan lisääkään.

Jaksan kyllä jatkuvasti innostua meikkiuutuuksista. Etenkin mitä tulee meikkipohjiin! Haen aina vaan parempaa. Uusimmat tulokkaat ja viime aikaiset ihastukset ovat CC-voiteet. BB-voiteista en koskaan innostunut, eivät peittäneet tarpeeksi enkä tykännyt muutenkaan. Mutta CC toimii! Kosteusvoiteen imeydyttyä laitan Lorkun vihreetä anti-redness CC-voidetta joka peittää kivasti punaisuutta ja siihen päälle ohut kerros Lumenen CC:ta, jolla saa vähän väriä ja peittävämpää ja tasaisempaa pintaa. Päälle sudin vielä kevyesti bareMineralsin READY translucent -puuteria.

Mun ihossa riittäis kyllä ihan kamalasti tarkempaa peiteltävää, mutta en lisäksi käytä kuin vähän valovoidetta silmien alle. Tykkään Eliten Click&Glow -valovoiteesta, hemmetin hyvä hinta-laatu -suhde (maksaa noin kympin Anttilassa/Cittarissa). Melkein yhtä hyvää kuin se YSL:n klassikkovalovoide! Kannattaa kokeilla.

Poskipäille sipaisen vähän Diorin bronzeria ja saman merkin poskipunaa, joka näyttää rasiassa hurjalta, mutta kasvoilla ihan kesyltä (jos ei liikoja innostu). Tuossa ihanassa Dior-clutchissa on myös huulille ja silmille juttuja, mutta niitä en ole edes kokeillut...Tämä on parisen vuotta vanha muutenkin, otin käyttöön vasta aika äskettäin. Oikeastaan odotan jo, että saan tän clutchin muuhun käyttöön...

Ikuisuuden on käytössä ollut myös Too Facedin The Bronzed & The Beautiful -paletti, josta Snow Bunnyn olen jo käyttänyt (ja rikkonut). Näitä molempia sipaisen myös vähän kasvoille sävyä antamaan.

Kulmat meikkaan aina, MSCHICin kulmaväreistä tummin on paras ja sen jälkeen kulmageeliä päälle. Kulmageelinä tällä hetkellä saamani Giordani Gold, on ihan ookoo, mutta en ole vielä mitään tosi täydellistä kulmageeliä löytänyt...tämä on ehkä vähän turhan märkää. Huulia en meikkaa koskaan, huulirasvaa vaan. Joskus harvoin jotain kiiltoa, jos laukun pohjalta löytyy.

Siinä ne. Näillä menen nyt päivästä toiseen. Onko teilläkin melkein aina samat meikit vai vaihteleeko paljonkin? Ostatteko paljon meikkejä?